torstai 22. helmikuuta 2018

Uuden työn tuomaa tyytyväisyyttä

Olen nyt työskennellyt uudessa työpaikassa reippaan kuukauden. Kuten jo parissa edellisessä postauksessa olen todennut, olen ollut varsin tyytyväinen työpaikan vaihtoon.


Ensinnäkin olen tavannut monia uusia ihmisiä. Uusi työpaikkani on monin kerroin isompi kuin edellinen työpaikkani, joten voisin sanoa olevani huumaantunut kaikista näistä uusista sosiaalisista tilanteista.


Toisekseen olen oppinut aivan uudelta toimialalta uusia asioita. Uusia yhteistyökumppanikontakteja, uusia valmistusmenetelmiä ja uusia toimintatapoja. Olen tekniikkaorjentoitunut, joten olen todennut päässeeni oikeinkin mieluisaan työpaikkaan.


Kolmantena ja vaihteluna kaikkiin edellisiin työpaikkoihin, työni sisältää jonkin verran matkustelua. Suurimmaksi osaksi kotimaassa, mutta saattaa tulla myös ulkomaan matkoja.


Neljäntenä ja vähän yllätyksellisenä ehkä teille lukijoille, pääsen opettelemaan neljännen toiminnanohjausjärjestelmän. Joillekihan uusien ohjelmistojen opettelu on myrkkyä, mutta minä taas tykkään tutkailla millaisia ominaisuuksia missäkin järjestelmässä on. Ja voi sitä tyytyväisyyden määrää kun järjestelmä alkaa tuntua omalta ja tieto tuntuu löytyvän kuin itsestään sen syövereistä.


Viidentenä kohtana verrattuna edelliseen toimenkuvaani on se etten ole esimiesasemassa. Voi miten on helppoa kun ei tarvitse paimentaa ketään vaan on itse itsestään vastuussa. Minä olen johtajaluonne, tykkään järjestellä asiat ryhmässä toimiviksi, mutta sitä henkilöstövastuuriippakiveä en enää haluaisi ottaa enkä saada. Olen joskus kuullut alaiskoulutuksesta, se voisi olla nyky-yhteiskunnassa jopa tärkeämpää kuin esimieskoulutus.


Ja kirsikkana, kuudentena kohtana, saan kaikenlisäksi parempaa palkkaa kuin edellisessä työpaikassa. Lisäksi minulla on kaikenmaailman työsuhde-etuja, joita mitään ei ollut ennen. Sain vielä muutaman palkallisen lomapäivänkin ensi kesälle, jabadabaduu!


Työpaikan vaihdosta seuranneet asiat tuli oikeastaan lueteltua "tärkeys"järjestyksessä. Tästä hyvin nähtävissä, ettei palkka määrittele kaikkea. Monta muuta asiaa tulee ensin, ja hyvä palkka on se viimeinen kirsikka.


Lukijani, kaikki jotka ovat kyllästyneitä nykyiseen työhön tai ette ole tyytyväisiä työnantajaanne, miettikää miksi oikeasti jäätte junnaamaan. Kun itse havahduin asiaan, laitoin kaikki avoimet työpaikkahakuseurannat päälle, ja huomasin, että mielenkiintoisia avoimia työpaikkoja on vaikka kuinka paljon tarjolla. Tekosyitä vanhaan jäämiseen varmasti löytyy, kuten vuoteen ei ole sitten lomia, tai pelottaa hyppy tuntemattomaan.... höpö höpö.


Tsemppiä kaikille ja kertokaapa mikä saa teidät jäämään huonoon työpaikkaan







6 kommenttia:

  1. Ihanaa innostuneisuutta. Olen ihan kateellinen, positiivisesti kateellinen. Loistojuttu!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Kuulostaa, että olet saanut huippu paikan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille molemmille! Toivottavasti tämä ei ole alkuhuumaa, tai liian hyvää ollakseen totta ja loppuu lyhyeen (5kk koeaikaa jäljellä). Leuka kohti rintaa :)

    VastaaPoista
  4. Minä olen palkan takia jäänyt jumiin työhön johon ei enää ole aitoa intoa. En usko muualta saavani samaa rahaa tällä koulutus- ja työtaustalla. Nyt ollaan viimein siinä veitsenterällä ettei se palkkakaan meinaa riittää kompensoimaan sitä mitä koen työn minulta vievän, joten pitäisi keksiä joku tie ulos tästä kehästä :)

    VastaaPoista
  5. Vaikkakin vastaukseni tulee 1,5v myöhemmin, toivon että olet löytänyt uuden mielekkään ja hyväpalkkaisen työn. Minä ehdin vaihtaa jälleen työpaikkaa ja täytyy vaan jälleen todeta että vaihtamaminen virkistää aina!

    VastaaPoista
  6. Kiva, että uusi työpaikka on ollut mieluinen. Itsekin olen työurani aikana työskennellyt useassa eri yrityksessä. Voin samaistua itsekin tuohon eri toiminnanohjausjärjestelmien ja -ohjelmistojen opetteluun. Se on kyllä hyvä tunne kun tuntee hallitsevansä järjestelmän kuin omat taskunsa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, vastaan sinulle mahdollisimman pian!