lauantai 26. syyskuuta 2020

Treidaus, selvän ostopaikan löytäminen

 Hei

tällä viikolla onkin ollut paljon liikettä DAXissa. Olisi ollut monta hyvää short ja long paikkaa, mutta valitettavasti ehdin vain muutaman toimeksiannon tehdä koko viikon aikana.

Päätin napata kuvan perjantailta tilanteesta jossa itse ostin longin, koska mielestä siinä oli niin selkeä long signaali. Alempi kuva on 1h kynttilöillä. Siinä kynttilä on on bollinger band nauhan ulkopuolella reippaasti ja RSI on myös ylimyydyssä tilassa. Päätin että ostan ensimmäisen erän noin 12330 tasolta ja jos siitä vielä laskee niin lisää noin 12280 tasolta. Olin varma että DAX on jo aika pohjilla. 

Kurssi kääntyihin nousuun aika nopeasti, eli en päässyt ostamaan lisää positioita edullisemmalla hinnalla. Möin positioni pois noin 40 pisteen nousun jälkeen, koska nousu oli todella nopea ja ajattelin että saattaa vielä laskea kunhan saa "lisätilaa" laskea. 

No tässä olinkin sitten ihan väärässä. Siitä alkoikin koko loppupäivän ja illan kestävä nousu :) Sain siis 40 pisteen voiton, mutta mahkuja olisi maltilla saada vaikka 200 pistettä :) Mutta kuten olen joskus karvaasti saanut oppia, ahneella on kakkainen loppu, olen päättänyt edetä pienin "varmoin" askelin tavoitteeseeni. 

Tein tosiaan muutaman muunkin toimeksiannon viikon aikana, mutta tämä oli oikeastaan se selkein ostopaikka, josta päätin kertoa. 


Minulle sattui myös yksi moka, jonka olen kokenut kerran aiemminkin. Olin ostanut position ja odotin tarkkana hetkeä jolloin myisin sen. Kurssi oli kiivaassa nousussa, päivittelin myyntihintaa koko ajan ylemmäs ja ylemmäs kunnes hipaisin ranteella touch padia niin että toimeksianto lähtikin liikkeelle. Onneksi sain muutaman sentin enemmän kuin mitä sillä hetkellä olin myyntihinta kenttään kirjoittanut, mutta voitto jäi todella pieneksi, koska tosiaan myynti tapahtui aivan nousun alkumetreillä.


    1h chart


15min chart


Tuotto on ollut elokuusta lähtien voittoisa. Tavoitteet sivulle päätin kirjata treidaustuottojan ihan euroissa niin pitkään kunnes tappiot on käännetty voitoksi. Sen jälkeen jatkan ilmoitan prosenteissa.

perjantai 11. syyskuuta 2020

Treidaus, taktiikan hiomista

Olen nyt aktivoitunut syksyn mittaan yhä enemmän treidaamaan. Nordnetin Sharevillestä voi käydä kurkkimassa nimimerkin OmatRahani kaupankäyntiä. Harmillisesti en aina muista tehdä kauppoja OmatRahani salkulla, osa kaupoista tulee tehtyä sijoitussalkun puolelta, mutta pääasiallisesti treidaukseen käytän OmatRahani salkkua, joka on siis kaikkien nähtävillä.

Olen nyt muutamia kertoja kokeillut "uutta" treidaus "systeemiä". Aamulla Nordnetin auettua tutkin mikä minun mielestä on suuntaus ja miten itse tulkitsen teknisten apuvälineiden suhteen kurssin käyttäytyvän. Alla 9.9.2020 ote DAX kurssista 15min kynttilöillä kuvattuna. Tulkitsin kello 10.00, että DAX on RSI:n mukaan ylimyydyssä tilassa, ja ajattelin että laskuhan siitä kohta alkaa. Ostin siis shortin. No puolen tunnin päästähän tuli korjaus, mutta iltapäivästä alkoikin sitten tapahtua ja aivan väärään suuntaan.

RSI:n mukaan oltiin koko ajan ylimyydyssä tilassa (sama näkymä on myös 1h kynttilällä katsottuna), ja sisuuntuneena ostin vain lisää short positioita, koko ajan saman suuruisia potteja euromääräisesti, saadakseni siis keskihintaa alaspäin. Aluksi ostin harvemmin, mutta loppuiltaa kohden jo 10 pisteen välein. Yhteensä siis ostin 7 positiota, ja jätin kaikki auki yöksi, toivoen tottakai että aamulla kun Nordnet aukeaa, on kurssi edes vähän laskenut. Luotin siis koko ajan siihen että jonkinlainen korjaus on tultava koska nousua koko päivän aikana tuli reippaat 300 pistettä ja koska RSI oli aivan huipussaan.



Seuraavana aamuna Nordnetin auettua, tarkastin tilanteen (suurinpiirtein uskalsin toisella silmällä sormien välistä tiirailla, tunnustan että vähän jännitti).

Sisukkaasti päätin, että jos kurssi nousee, jatkan edelleen samankokoisten positioiden ostamista, ettei keskihinta pääse karkaamaan 40 pistettä kauemmaksi. Sellainen korjausliike on mahdollinen ihan missä vain tilanteessa. Ensinhän kurssi lähti nousemaan. Mutta 10.30 tienoilla tulikin sitten odotettu korjaus, jolloin möin kaikki positiot pois "mukavalla" voitolla. Ensin onnittelin itseäni hyvästä ajoituksesta, kurssihan nousi tuosta vielä uudelleen kaksi kertaa, mutta loppuilta olikin sitten yhtä laskettua, joten ei kyllä voi ihan kehua itseään täysin onnistuneeksi.



Mutta siis, kokeilen nyt tällaista taktiikkaa jonkin aikaa. Ostan tuotteita, joissa knockout taso on todella kaukana, noin 800-1000 pisteen päässä, eli myös vipua on vähän. Ostan kohtuu pieniä positioita, niin että minulla on mahdollisuuksia tehdä melkeinpä "rajanton" määrä toimeksiantoja kunnes kurssiin tulee korjaus. Ostan noin 40-50 pisteen välein lisää, koko ajan samalla euromääräisellä ostoeräkoolla. Näin saan pysymään keskihinnan alhaalla. Tosin nousuputket kuten 15.5-8.6.2020 koettelisi hermoja oikein kunnolla. Esimerkkinä 15.5 kello 10.00 ostettu shortti tällä taktiikalla olisi voitollisena vasta 22.5 kello 10.00. Siihen mennessä olisi 40 pisteen välein ostettuja positioita kertynyt jo 11kpl. Tuossa vaiheessa alkoi uusi nousu, joten positiosta olisi pitänyt ymmärtää luopua heti Nordnetin avauduttua, ja voitto olisi ollut maksimissaan 70pistettä, mutta en nyt osaa avata paljonko tuo olisi euroissa ja prosenteissa voittoa. 

Tämä on varmasti kaikkia pyhiä treidaussääntöjä vastaan, mutta minähän kokeilen aina kaikkea, ja opin kantapään kautta. Ilmoittelen sitten täällä, että kannattiko tämäkään taktiikka.

Kokeilin tätä myös eilen 10.9 torstaina, ostin DAX longit tasoilta 13230 noin kello 17.00 ja myöhemmin illasta 13130 (en päässyt seuraamaan kursseja muutamaan tuntiin, joten jäi ostamatta yksi positio välistä). Aamulla 11.9 kun kaupankäynti alkoi, todella hyvällä tuurilla möin pois tasolla 13248. Molemmat positiot siis voitolla. 

Hyvää treidaussyksyä teille kaikille!