torstai 1. joulukuuta 2016

Tavoitteessa pysyttiin marraskuussa!

Hei

Aloitin 8.11 DAXiin sidottujen Bull ja Bear vipujen veivauksen. Tavoitteena 200e/pv.

Voin kertoa, ettei helppoa ole ollut ja päivittäinen kurssien vahtiminen on todella raskasta. Aamulla ensimmäiseksi talousuutisten lukeminen, arvuuttelua onko nousu- vai lasku päivä. Jossain vaiheessa päivää tartun tilaisuuteeni ja ostan sillä näkemyksellä että jos kurssi on korkealla, kyllä sen täytyy alaskin vielä tulla. Tai toisinpäin.


Yllä olevalla graafilla havainnollistan päivittäisiä muutoksia ja niiden suuruusluokkaa. Kello 7-9.00 kurssi on edellisen päivän tasolla kunnes näyttää siltä että se alkaa laskea. Tuossa vaiheessa ajattelin että ok, ostanpa Bearia elikkä laskuvipua. Mutta kas kummaa, kurssi lähtikin nousemaan :) Väärin meni siis arvaus.

Odottelin sitten jonkin aikaa, että mitähän tästäkin päivästä tulee. Ja niinpä tunnin päästä kurssi oli laskenut jo suurin piirtein edellisen päivän tasolle ja oltiin lähtötilanteessa.


JOS... siis iso JOS... olisin ostanut aamulla sittenkin Bull vipua ja sattumoisin myynyt ne tuntia myöhemmin ja JOS näkemykseni olisi muuttunut laskevaksi ja olisinkin ostanut Bearia, olisin ollut noin tuhat euroa rikkaampi.

Olen onnistunut tavoitteessani vaihtelevasti. Jostain syystä voitot ovat aina pieniä mutta kertatappiot suurempia. Kas kummaa. Ja päivän sisällä laskut ovat aina jyrkkiä ja nousut loivia. Kas kummaa. Siltä se ainakin tuntuu.

Viikolla 48 jäin valitettavasti työkiireiden vuoksi toimeksiantotavoitteestani, ehdin tehdä vain yhtenä päivänä toimeksiannon. Jäin siis viikkotasolla jälkeen tavoitteestani n. 550e. Minun täytyykin muuttaa Tavoitteet ja edistyminen välilehdellä olevaa tavoitetaulukkoa siten, että se on 100 päivän aikana vuodessa oleva tavoite. Nythän taulukko on luotu siten, että minun pitäisi joka arkipäivä seuraavat 100 päivää sijoitella pää märkänä, huh huh.

Jatkan edelleen veivaamista, olen sitä mieltä, mutta en enää yritä joka päivä ostaa/myydä, kuten nyt olen epätoivoisesti yrittänyt tehdä. Tavoite siis 100 arkipäivää vuodessa ja niinä päivinä harkiten, ei väkisin.

6 kommenttia:

  1. Tää kuulostaa just siltä, että ei tule päättymään hyvin. Ei kai tässä voi muuta kuin toivottaa onnea ja menetystä veivaamiseen!

    Voiko noissa veivaamissasi tuotteissa hävitä enemmän kuin panostamasi summan? Vai miten nuo toimii? Niin ja toinen kysymys, että mitä alustaa/softaa käytät hinnan seuraamiseen ja treidaamiseen?

    VastaaPoista
  2. Lueppas artikkeli http://www.nordnetblogi.fi/bull-bear-sertifikaateista/30/10/2014/, siinä on aika kansantajuisesti kerrottu Bull ja Bear sertifikaateista. Näissä ei voi samallalailla hävittää koko omaisuuttaan, ainakaan kerralla kuten turboissa ja warranteissa.

    Warrantteja olen ostanut kahdesti: ostin 1000e Nokian warrantteja ja kahden viikon päästä möin ne pois 5000e. Olin ihan että jabadabaduu! Sitten ostin koko summalla uutta warranttia, ja kahden päivän päästä ne olivat lähes arvottomia. Warrantilla on tietty voimassaoloaika ja jäin odottelemaan vielä, nousisiko kurssi, mutta ei noussut ja sitten se aikanaan laukesi arvottomana. Warranttien harjoittelukustannus siis 1000e :)

    Sijoittajamestarikilpailussa ostin virtuaalikymppitonnilla jotain shorttia tai longia, en muista enää mitä, mutta en ehtinyt työpäivän aikana seurata kurssien liikkeitä ja se olikin sitten saavuttanut knockout tasonsa (kai) ja näin ollen mennyt arvottomaksi ja hävisin koko rahan, lopullisesti. Harjoittelun hinta siis virtuaalisti 10 000e, oikealla rahalla en näitä sorru toivottavasti koskaan kokeilemaan.

    Bull ja Bear sertifikaateissa ei ole tuota knockout tasoa eikä viimeistä "myyntipäivää", ainakaan noissa minun ostamissa, joten sitä vaaraa ei ole. Mutta tottakai näissäkin, kuten osakkeillekin, voi käydä niin että kurssi laskee ja omaisuus hupenee (vertaa Talvivaara, Outotec, Outokumpu...). Sertifikaatit eivät sovellut pitkäaikaiseen sijoittamiseen, vaan päivän parin omistukseen.

    Edellä mainitsemissani asioissa voi olla virheitä, korjatkaa jos olen väärässä! En ole niin ammattilainen (vielä), että osaisin näistä "oikeasti" kirjoittaa.

    Mutta kiitos onnentoivotuksista, sitäkin tulen tarvitsemaan. Käytän Nordnettia toimeksiantoihin ja DAXia seuraan täältä http://www.finanzen.net/index/DAX-Realtime . Voi olla parempiakin paikkoja seurata kurssia, mutta tuota olen nyt käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nordnetblogin teksti selvensi asiaa paljon.

      Tuo finanzen sivu vaikuttaa ihan toimivalta, kun kurssista saa hyvinkin tarkkaa tieto lyhyelläkin aikavälillä.

      Poista
  3. Pointsit kyllä reippaasta asenteesta, mutta minuakin hieman hirvittää bull/bear-sertifikaatteihin sijoittaminen. Riskit kuitenkin aika isoja ja vaatii jatkuvaa kurssien seuraamista.

    Minulle suorat osakeomistukset ovat tarpeeksi jännittäviä ja välillä nekin vähän liian hurjia. Mutta sepä saarnaamisesta tältä kertaa, onnea sijoituksiin ja blogille tietty myös!

    VastaaPoista
  4. Kiitti! Teen taas tavoitepäivityksen joulukuun lopussa, nähdään miten onnistuin/epäonnistuin ja tuliko kauppaa edes käytyä. Marraskuussa tosiaan toimeksiantoja oli reippaasti mutta nyt joulukuussa taitaa jäädä vähemmälle, yksinkertaisesti en kestä sitä jännitystä ja aikaa menee hirveästi kyttäämiseen.

    VastaaPoista
  5. Intoa näyttää piisaavan joten kysynkin miten olet tutustunut tekniseen analyysiin. Jonkin MACD indikaattorin käyttö voisi hyvin sopia tyyliisi pelata serteillä. Sitä voi käyttää monin tavoin, valitse vain itse miten ja missä aikakaaviossa. hyvä sivu on esim. investing.com. Onko tuttu?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, vastaan sinulle mahdollisimman pian!