keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Pitkäjänteinen säästäminen lapselle

Hei

kommentoin erääseen blogiin jotain lapsille säästämisestä ja sen sellaista, ja ajattelinkin vilkaista LähiTapiolan sivuilta miten omien lasten sijoitukset ovat kehittyneet. Olemme laittaneet kaikille lapsille kuukausittain heidän syntymästään lähtien säästöön tietyn saman summan rahaa. Kahdella vanhemmalla on takuutuottoinen säästösopimus, siihen aikaan niitä vielä sai ja kannatti ottaa. Lopuilla lapsilla on rahastosijoitukset. Säästämme jokaiselle lapselle 20v asti.

Käyn katsomassa sijoitusten arvoa muutaman kerran vuodessa ja mutta nyt siis päätin piipahtaa katsomassa sijoituksia ja totesin, että kyllä pitkäjänteinen säästäminen kannattaa. Vanhimmalle lapselle on kertynyt säästösijoituksissa vajaa 30 000e. Olipa iloinen yllätys!

Jokaisella lapsella on vielä omat arvo-osuustilit Nornetissä, jonne ostellaan lasten kanssa yhdessä osakkeita. Sieltä on siis myös tulossa kiva potti. Ja arvo-osuustilin pointti on juurikin se, että oppivat sijoittamisesta.

Nämä kaksi säästöä yhteenlaskien ja pientä arvonnousua povaten voin ennustaa, että jokainen lapsi saa "kotoa lähtiessään" n. 40 000e.

Tässä vaiheessa voi myös ajatella niin että jos olisin säästänyt itselleni, olisin jo siinä tavoitteessa, joka minulla häämöttää 13v päästä. Ehei, minulle on myös aikanaan säästetty kotoalähtemisrahat, ja olin siitä ikikiitollinen. En tarvinnut opintolainaa vaan pärjäsin pienellä opintotuella (se oli siihen aikaan oikeasti pieni) sekä vanhempien antamalla "rahapussukalla". Näin siis päätin ensimmäisen lapsen syntyessä, että haluan antaa hänelle saman lahjan. Ja sitä tehden myös tottakai kaikille seuraavillekin lapsille.

Toivon, että jokainen lapsiperheellinen säästäisi myös lapselle jos se vaan on taloudellisesti mahdollista. Pienistäkin puroista kasvaa ajan kuluessa isoja.







9 kommenttia:

  1. Enpä tiedä... Toisaalta sitten jokainen voi luoda oman omaisuutensa. Itse sain sellaisen 2500€ mukaani kotoa ja ihan hienosti on mennyt =)

    VastaaPoista
  2. Minä lähdin markka-aikaan pois kotoa ja summa oli muistaakseni n. 20 000mk. Niillä rahoilla ostin ensimmäiset osakkeeni, UPM-Kymmeneä 90mk hintaan ja möin pois 127mk hintaan... ei olisi kannattanut myydä :) Eli samansuuntaisen summan olen saanut JA HIENOSTI ON MENNYT :)

    VastaaPoista
  3. Minulla ei ole vielä edes lapsia joten en varmaan ole kelvollinen edes kommentoimaan, mutta minun korvaani tuo 40 000 euroa kuulostaa kyllä järkyttävän suurelta summalta. Tulee tunne että lapsi pääsee liian helpolla eikä ehkä itse pinnistele saavuttaakseen haluamaansa elintasoa kun se hänelle tarjotaan ns valmiina?

    Ehkä olen liian pessimistinen ja en osaa ajatella kasvatukseen liittyvää rahanhallinnan opettelua jolloin tuollainen rahasumma ehkä tuleekin käytettyä järkevästi ja helpottaa vaan huomattavasti lapsen alkutaivalta aikuisuuteen. Tai ehkä omat kokemukset vain herättää näitä ajatuksia kun itse olen kiitollinen vanhemmilleni että olen joutunut aina työskentelmään rahan eteen jotta voin esimerkiksi ostaa omilla rahoilla puhelimen jos olen sellaisen halunnut jne.

    Itse en saanut euroakaan kun kotoa muutin, silloin tällöin sain opiskeluaikana ruokaa muutaman kassillisen ja muutaman käytetyn huonekalun omaan asuntooni. Ja onhan se totta että nyt, 24 vuotiaana olen vasta aloittanut ensiasuntosäästömisen ja makselen pois velkoja, eli tilanne olisi varmasti parempi jos kotoa olisi esimerkiksi kannustettu sijoittamiseen ja säästämiseen. Mutta toisaalta olen tyytyväinen että olen tähän pisteeseen selvinnyt ja nyt oppinut oikeanlaista rahanhallintaa itse ja osana aikuistumista.

    Pieni pesämuna on toki tarkoitus omille lapsillekin joskus suoda jos lapsia minulle joskus tulee, mutta ehkä silloin kyseessä olisi esim. sijoitusasunnon osto lapsen opiskelupaikkakunnalle jolloin lapsi voi asua siinä esim. ilmaiseksi tai pienellä vuokralla. Tai annettu rahasumma olisi siinä 10 000€ luokkaa maksimissaan ja sekin ehkä pilkottu esimerkiksi osa rahana ja osa vaikka huonekaluina ja astioina yms.

    Mutta tosiaan, minulla ei edes ole lapsia joten tämä mielipide pohjautuu täysin omiin kokemuksiin. Ehkä omalle lapselle sitten haluaakin antaa kaiken jos siihen kerta on mahdollisuus.

    -Neiti Nuukailija

    VastaaPoista
  4. Hyvältä kuulostaa! Mulla on samankaltainen säästösuunnitelma lapselleni ja samoihin summiin tähtään. Nyt kaksivuotiaan salkku on kuuden tonnin kokoinen, joten hyvin on alkuun päästy.

    Teidän vanhimman lapsen salkku kun on jos maistraatin edunvalvonnan alainen, niin miten asioiden hoito sinne hoituu? Ilmoititteko vaan, että nyt on yli 20 000€ sijoituksissa? Halusivatko nähdä salkun sisältöä tjsp? Pitääkö sinne päivittää tilannetta miten usein? Tästä olisi kiva saada vaikka oma postaus. :)

    VastaaPoista
  5. Hmmm... ei kukaan ole kysynyt lasten rahojen perään, enkä ole kyllä tullut ilmoittaneeksikaan. Haluatko tutkia asiaa ja tehdä postauksen👍

    Teillä kasvaa säästöt vielä joutuisammin kuin meidän lapsilla👍

    VastaaPoista
  6. Käsittääkseni se vanhemman velvollisuus ilmoittaa maistraattiin, kun lapsen omaisuus on (pysyvästi) vähintään 20 000 euroa, korjatkoon viisaammat.

    VastaaPoista
  7. Täytyy tosiaan alkaa tutustua aiheeseen. Puolustuksena säästöjen suuruudelle... alunperin säästöjen alussa ei suunniteltu paljonko lapsille säästettäisiin. Automaattisiirto säästötilille on huolehtinut pikkusumman siirton ja LähiTapiola loput, summan kasvattamisen enemmän kuin kiitettävästi. Nyt säästöjä katsellessa tosiaankin yllätyin miten isoksi summa on kasvanut ensimmäisellä lapsella. Ja sopimus on tehty 20v asti joten kyllä se 40 000e nyt vaan ehtii tulla. Jos ei niin suurta romahdusta tule että rahasto menettää arvonsa😕

    Eli eihän ne säästöt välttämättä pysyvästi ole yli 20 000e😊

    VastaaPoista
  8. Jos vielä tosiaan onnistut siirtämään saman mentaliteetin lapsillesi, on tuo summa melkoinen siunaus. Kirjassa The Richest Man in Babylon painotetaan sitä, kuinka rahan käytön osaaminen on vaurauttakin arvokkaampaa. Uskon tähän. Hyvässä lykyssä lapsesi saavat molemmat.

    VastaaPoista
  9. Niinpä, lasten rahakäyttäytymistä ei voi nyt kun spekuloida, kahdella vanhimmalla näyttää ainakin olevan hyvä suhde rahaan, elikkä että kaikki säästöön ja sijoituksiin.

    Sijoittamisesta ja sijoitusten arvotsta puhutaan meidän perheessa avoimesti (palkkatiliä en kyllä ole kertonut enkä tilini saldoa), viimeksi viikonloppuna mummon kanssa käytiin ihan lasten kanssa läpi mummon osakkeiden arvot, sekä minun ja lasten osakkeiden arvot, sekä tulevien osinkojen määrät. Mielestäni tällainen avoimuus on hyvästä ja auttaa lapsia ymmärtämään sijoittamisen edut pitkässä juoksussa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, vastaan sinulle mahdollisimman pian!