sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Treidaus, taukoa treidaamisesta

 Hei

olen nyt pitänyt taukoa treidaamisesta kahdesta syystä. Tai voi oikeastaan sanoa että kolmesta eri syystä.

Ihan ensimmäinen syy oli marraskuun alun iso tappio. Se vei innostuksen treidaamiseen ja oli oikeastaan aika masentavaa taas jälleen kerran pudota korkealta ja kovaa. Olin jo ehtinyt muutamaa satasta vaille kuromaan alkuvuoden tappiot plussalle kunnes USA presidentin vaalien alla tulikin valtava tiputus indekseissä ja minulla oli avoin long. Tai siis longeja. 

Toinen syy pitää taukoa oli tutkia uudelleen treidausstrategiaani. Ja pohtia uutta lähestymistapaa treidaukseen. Viime marraskuussahan olin tilanteessa, että olin voitolla noin 3000e, joulukuu meni persiilleen ja menetin puolet voitoista ja tammikuussa menetin loput ja vielä vielä enemmän. Nyt siis aioin pitää pienen strategiatutkailutauon, enkä poltella samantein loppujakin voittoja. 

Kolmeas syys oli päivätyöni tilanne. Töissä on ihan kaamea kiire, eikä kursseja ehdi edes vilkaista päiväsaikaan. Ja illalla .... puhti oli poissa johtuen päivätyön kiireistä ja kahdesta edellisestä kohdasta johtuen.

Treidaukseni ovat siis tällä tappiolla noin 1193e kun alkuvuodesta tappio oli noin 2100e.

Jatkan kuitenkin treidauksen opiskelua ja teen toimeksiantoja mikäli ehdin. Ja jatkan raportointia onnistumisista täällä.

Toivottavasti teillä lukijani on ollut onnistumisia!

2 kommenttia:

  1. Hienoa nähdä, että jotkut ovat edes jossain vaiheessa olleet plussalla treidauksessa. Omat yritykset ovat lähinnä keskittyneet tappioiden haalimiseen. Treidaus on aika haastava laji. Onkohan montaa lajia jossa aloittelijat joutuvat välittömästi ammattilaisten kanssa samaan sarjaan.

    Pieni tauko tekee hyvää. Sitten sitkeästi eteenpäin. Voitot tulevat kun tekemisen laatu on riittävän hyvää. Joskus tekee myös hyvää katsoa omia kauppoja esim. vuosi sitten. Siitä näkee aika hyvin edistyksen jos puistattaa edes katsoa silloisia kauppoja.

    VastaaPoista
  2. Täysin en nyt osaa itsekkään sanoa että miksi minulla "aloitukset" onnistuu aina hyvin ja mitä ihmettä sitten tapahtuu kun ne voitot vaan kääntyy tappioiksi. Näin on nyt käynyt kahdesti. Tällä toisella kerralla ainakin huomaan sen etten pysynyt täysin strategiassani, eli en pitänyt loppuun asti sijoitusstrategiaa vaan luovutin kesken, ja möin tappiolla, vaikka käänne tuli joka tapauksessa. Ja nyt tässä viime viikkoina en ostanut vain lisää 50 -70 pisteen välein jos suunta on väärä vaan möin pois tappiollisen tuotteen mutta en vastaavasti ostanut sitten toista tilalle. Eli, jos on strategia niin siinä on pysyttävä, tiukasti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, vastaan sinulle mahdollisimman pian!