keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Treidaus, takapakkia pitkästä aikaa ja reilusti

 Hei

viime viikko oli jälleen opettavainen ja tuli otettua sitten ihan reilusti takapakkia voitoissa.

Alkuviikko lähti hyvin käyntiin, maanantaina ja tiistaina aamupäistä voittoa ihan tavoitteen verran eli noin 90e. Viikko tavoitteenihan on laveasti noin 100-200e, joten olin jo kahdessa päivässä melkein tavoitteessani. Tässä tämä yksi opin paikka; kun olet tavoitteessasi, poistu, lopeta, ja henkäise. Älä jatka yltiöoptimistisesti ajatellen että "tämähän sujuu nyt hienosti, mikäs tässä nyt niin vaikeeta muka on". 

Päätin ottaa heti tiistai aamusta uuden longin , kun näytti että kurssi jatkaa nousuaan. Möin siis heti aamusta edellisen iltaisen position, joka aamuksi oli noussut todella hyvin. Mutta kävikin niin, että siitä alkoi koko viikon kestävä karmea lasku.

Ostin tiistain aikana lisää 4 positiota noin 50 pisteen välein. Tilanne ei näyttänyt vielä kovin pahalta, olin noin 80 pisteen päässä nollatuloksesta (noin taso 12100) ja voitolle kääntymisestä. Mutta tiistain - ja keskiviikon välinen yö oli laskua, niin että kun Nordnet aukesi 9.15 oli DAX tasolla 11800. 

Kuten kuvasta näkyy, lasku oli valtavat 200 pistettä yhdessä tunnissa. Kun Nordnet aukesi, aavistin että tästä tulee nyt jyrkkä lasku ja päätin myydä positiot pois, vaikka tiesin, että nyt tulee jättitappiot. Markkinasentimentti kuulosti muutenkin siinä vaiheessa tosi pessimistiseltä, niin ajattelin että äkkiäkös se laskee vielä tuosta toiset 300 pistettä seuraavana päivä, jolloin knockout taso tavoittaisi  (noin 11300). Pahimillaan DAX oli miinuksella 500 pistettä

Mutta nyt kun viikko on kulunut loppuun niin jossitellaanpas nyt hieman, että teinkö liian hätäisen päätöksen ja olisinko selvinnyt sittenkin ilman tappioita:

Ensimmäinen osto oli siis noin tasolta 12260. Siitä kun lähdetään laskemaan Nordnetin aukioloaikojen mahdollistaman ostopaikat niin minulle olisi kertynyt seuraavat positiot:

12210,12160,12110,12060,12010,11960,11910,11860,11810,11760,11710,11660,11610,11560,11510,

11460,  eli yhteensä 17 positiota. Näiden keskiarvo olisi puoliväli eli 11860. 

Viikko päättyi pieneen nousuun tasolle 11610. Vieläkään ei siis olisi tällä taktiikalla päässyt voitolle perjantaihin mennessä ja tällä ostossuunnitelmalla olisi kassani ollut tyhjillään. Näihin positioihin se olisi juuri ja juuri riittänyt. Knockout tasolla DAX kävi 30.10.2020 noin kello 8.10, mutta koska Nordnet ei ollut auki, ei tuote knockannut. Kun Nordnet aukesi, DAX oli jo nuossut tasolle 11375. 

Mutta kuinkas kävikään kun uusi viikko alkoi: DAX lähti hurjaan nousuun ja on nyt tällä kirjoitushetkellä tasolla 12320. Jos siis olisin pitänyt pelkät 26.10 ostamani 5 positiota tänne asti, ne olisivat jo voitolla. Samoin kuin tuolla 50 pisteen välein ostetulla "kassan tyhjennyksellä".

Alla oleva kuva siis ajanjaksolta 27.10-4.11.2020 5min kynttilöillä.



Eli periaatteessa tuo strategia toimii, mutta edelleenkin tuo 50pistettä voi olla liian tiheä väli isoissa ja kauan kestoisissa nousuissa tai laskuissa. Lisäksi 1000 pisteen turvaraja knockout tasoon ei välttämättä ole riittävä (tässä tapauksessa turvaväli taisi olla noin 900 pistettä).

Samalla tuli testattua pään kestävyys, ja tuli todettua että eipä se kestänytkään kun lasku vaan jatkui ja todella jyrkästi.

Tätä ei siis todellakaan voi suositella kovin hyväksi strategiaksi...mutta aion jatkaa vielä näin. Nyt pidän kuitenkin taukoa hieman ja katson kuka asettuu USAssa presidentin pallille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, vastaan sinulle mahdollisimman pian!